CatVet Kissaklinikka järjesti kissankasvattajille ja-omistajille suunnatun luentoiltapäivän Helsingissä 9. helmikuuta. Eläinlääkäri Inka Laaksosen aiheena oli kissan ylipaino ja lihava kissa.

Käsitteitä

Ylipainoinen kissa ( engl. ”overweight” ) / Lihava kissa ( engl. ”obessive” )

Kissan käyttämä ravinto

Omistajilla ja kasvattajilla on ruokinnan suhteen erilaisia tapoja ja näkemyksiä. Toiset omistajat suosivat että kissalla on esimerkiksi kuivaruokaa tarjolla koko ajan ja toiset omistajat pitävät kiinni ruokinta-ajoista. Myös kissat ovat erilaisia. Vapaa ruokinta ei välttämättä altista ylipainolle kuin ei myöskään ole todettu kuivaruuan olevan kosteaa ruokaa lihottavampaa. Myöskään teollisen ruuan versus raakaruokinnan suhteesta ylipaino-ongelmaan ei ole todettua tietoa. Kissa on lihansyöjä ja voidakseen hyvin tarvitsee ravinnokseen proteiinipitoista ruokaa. Tasapainoinen ruokinta sisältää jossain määrin myös hiilihydraatteja. Näiden suhteeseen tulee kuitenkin kiinnittää huomiota.

Arviolta 50% leikatuista kissoista on ylipainoisia. Kissan aineenvaihdunta hidastuu kastraation ja sterilisaation myötä jopa 30%. Koska leikkaaminen lisää usein myös kissan ruokahalua, tulee omistajan kiinnittää huomiota leikatun lemmikkinsä ruokintaan. Mututuntumalla tiedetään, että sisäkissan elämä voi altistaa ylipaino-ongelmille. Kissanomistajilla on kokemusperäistä näkemystä myös siitä, että tietyissä kissasuvuissa tai linjoissa olisi taipumusta lihomiseen mutta tutkittua tietoa tästä ei ole. Ylipainon terveyshaitoista tutkittua tietoa meillä sen sijaan on.

Ylipainon terveyshaitat

* Kakkostyypin diabetes mellitus
* Virtsatievaivat – idiopaattinen kystiitti, bakteeritulehdukset
* Ylipaino altistaa tuki- ja liikuntaelinvammoille sekä nivelrikkoon.
* Kasvainsairaudet
* Hammassairaudet
* Iho-ongelmat
* Krooninen tulehdus

Liikalihavuuden ja ylipainon terveyshaitat ovat merkittävät. Ylipaino aikaan saa elimistössä ns. kroonisen tulehdustilan. Elimistön kroonisen tulehduksen merkitys esimerkiksi kasvainsairauksiin kiinnostaa tutkijoita ja eläinlääkäreitä. Tällä tiedetään olevan merkitystä myös nivelten sairauksissa, mm. nivelrikossa.

Rasvakudos on erikoisrakenteista sidekudosta joka koostuu rasvasoluista, soluväliaineista ja hiussuonista. Kissan lihotessa yksittäisen rasvasolun koko kasvaa, josta taas
seuraa se että rasvasolujen verenkierto hidastuu. Verenkierron hidastuminen saa soluissa aikaan hapenpuutetta. Rasvasolun aineenvaihdunnan heikentyessä soluista vapautuu elimistöön tulehdusväliaineita. Nämä välittäjäaineet ylläpitävät elimistössä kroonista tulehdustilaa.

Ylipainon aiheuttaman kroonisen tulehdustilan merkityksestä elimistön hyvinvointiin ja erilaisiin sairauksiin oli kiinnostavaa kuultavaa. Toinen tässä kohtaan erityisesti mieleeni jäänyt terveyshaitta on ylipainon aiheuttamat iho-ongelmat. Ylipainoinen ja lihava kissa ei pysty kunnolla pesemään itseään eikä siten kykene huolehtimaan turkkinsa kunnosta. Tämä näkyy usein turkin huopaantumisena. Huopaantumista esiintyy erityisesti selässsä ja lonkissa. Huopaantunut ja takkuuntunut turkki rasittaa ihoa ja voi johtaa vakaviin iho-ongelmiin.

Ylipainoisen kissan voi olla myös vaikeaa käydä normaalisti pissalla, josta voi seurata pissaamisen panttaamista. Pissaamisen panttaaminen voi johtaa idiopaattiseen kystiittiin ja bakteeritulehduksiin.

Kakkostyypin diabetes on myös kissoilla ylipainosta johtuva terveysriski.

Ylipainoinen kissa

Mitä kissan omistajan sitten pitää tehdä että ei päästäisi kissaansa lihomaan? Kissan laihduttaminen on haastavaa!! Liikunnan määrää on vaikea lisätä ja laihdutus perustuu pääasiassa ruuan energiapitoisuuden vähentämiseen.

Avainasemassa on ruuan määrä ja laatu. Jokainen kissanomistaja tietää miten tärkeitä erilaiset rutiinit, esimerkiksi ruoka ja ruokinta, voivat olla kissalle. Kissan pitäisi laihtua ja omistaja muuttaa kissan ruokintatottumuksia, määriä ja/tai ruuan merkkiä mutta kissa ei välttämättä tästä muutoksesta pidä. Ruuan vaihtaminen ja annoskoon pienentäminen synnyttää usein epätoivottua käyttäytymistä kuten ruuan kerjäämistä tai muuta häiriökäyttäytymistä, jolla kissa hakee omistajansa huomiota. Esimerkiksi väärään paikkaan pissaamista.

Laihduttamisesta voi syntyä ns ojasta allikkoon ilmiö. 
Kissan painonhallinassa olennaista on ENNALTAEHKÄISY. 

Olennaisia on, että omistajat tiedostavan sisäkissan mahdollisen taipumuksen lihomiseen. Avainasemassa ovat tällöin kasvattajat ja eläinlääkärit. Kasvattajan vastuulla on opastaa uuden pennun omistajaa ruokintaan liittyvissä asioissa. Eläinlääkäreiden täytyy osata ottaa painonhallintaan liittyvät kysymykset puheeksi lemmikin vieraillessa klinikalla.

Tulevan kissan omistajan kannattaa perehtyä siihen millainen lemmikki kissa on, jo ennen pennun tuloa. Tietoa mitkä ovat sisäkissan tarpeet ja miten kissan hyvinvointia ja päivittäistä aktivointia voi lisätä pienilläkin asioilla saa tulevan kissan kasvattajalta ja esimerkiksi rotuyhdistyksen pentuneuvojilta. Tietoa löytyy myös hakemalla internetistä. 



”Sisäkissalla pitää olla töitä kotona”. Kissa on pieni petoeläin, joka, jos eläisi luonnossa, tarkkailisi ympäristöään ja kiertäisi reviiriään, saalistaisi, söisi ja lepäilisi. Kaikkia näitä kissalle luonnollisia toiminnan ”elementtejä” voi harjoittaa myös kotona. Kunhan omistaja näkee vähän vaivaa lemmikkinsä hyvinvoinnin ja virikkeellistämisen eteen. Esimerkiksi leikkiminen on kissan tapa toteuttaa saalistuskäyttäymistään kotioloissa. Hyvä on myös muistaa, ettei kissaa välttämättä tarvitse juoksuttaa henkihieveriin laserpointterin kanssa joka päivä, vaan esimerkiki silittäminen ja harjaaminen ovat myös virikkeellistämistä. Kissa voi olla ns. lohtusyöjä, joka hakeutuu ruokakupillle kun sillä on tylsää. Vaikka sillä ei olisikaan nälkä. Omistajan kannattaa myös miettiä tarvitseeko/voiko omalla kissalla olla ruokaa koko ajan tarjolla? Omistajan on hyvä seurailla oman kissan ruokatapoja ja miettiä millainen ruokailija oma kisu on, ja räätälöidä ruokatavat sen mukaisiksi.

Monikissataloudet asettavat omat haasteensa ylipainoisen kissan ruokintaan. Apuun voivat tulla
ruokinta-ajat ja erilliset ruokakupit, erilliset ruokintahuoneet painon hallintaa vaativille lemmikeille. Moni on saanut apua ruokinta-automaateista. Ruokailutason voi sijoittaa korkealle jolloin kissan pitää tehdä ”töitä” syömään mennessään tai ruokintapaikan voi varustaa kapealla sisäänkäynnillä, josta pullukka kaveri ei mahdu.

Ennaltaehkäisyn puolesta puhuu tosiasia että hoitamattomina edellä mainitut terveyshaitat ja sairaudet johtavat kaikki helposti ennenaikaiseen eutanasiaan. Painonhallinta on merkittävä osa yllä mainittujen sairauksien hoitoa! Tutkimusten mukaan omistajista myös joka neljäs osasi luokitella oman lemmikkinsä ylipainoiseksi.


Runsas proteiinipitoisuus, niukasti kaloreita

Paikalla ollut Royal Canin edustaja esitteli tutkimustietoa lemmikkien ruokintatavoista sekä kertoi oman yrityksensä painon hallintaan tarkoitetuista tuotteista. Kissa on lihansyöjä ja kissalle annettavan ravinnon tulee sisältään riittävästi eläinperäistä proteiinia. Ruuan sisältämän kuidun on todettu auttavan painonhallinnassa. Proteiinia ja kuitua yhdistevällä ruokavaliolla on todettu olevan painoa pudottava vaikutus. Kuitu tukee suoliston hyvinvointia ja lisätyt kuidut lisäävät proteiinin vaikutusta myös kylläisyyden tunteena. Proteiinipitoinen ravinto varmistaa lihasmassan säilymisen samalla kun rasvakudos vähenee. Proteiinipitoinen ruoka sisältää riittävästi aminohappoja elimistön tarpeisiin energiarajoituksesta huolimatta.

Omistajan kannattaa pitää painonseurantataulukkoa. Optimaalinen painonpudotusvauhti on 0.5 – 2 % viikossa. Kannattaa myös asettaa kissalle (ja itselle) välietaappeja, joita kohti tähdätään. RoyalCaninin edustaja esitti sanojensa tueksi kaavion, joka osoitti että laihdutuksen aloituksesta kissan aktiiviseetti laski ja kerjäämiskäytöä kasvoi ensimmäisen kahden viikon aikana mutta neljästä viikosta eteenpäin lemmikin elämänlaatu oli omistajan mukaan parantunut

Mitä jäi luennolta kissanomistajalle mieleen?



Kiitän Inkaa hyvästä ja tärkeästä luennosta. Kuulemani perusteella kiteyttäisin itse luennon sisällöin kolmeen kohtaan: 


1. Totuta kissa laadukkaaseen ja painon hallintaa tukevaan ruokintaan jo pentuaikana. Kissan aineenvaihdunta hidastuu sterilisaation ja kastraation jälkeen jopa 30% ja tämä on hyvä tiedostaa jo pennun luovutushetkellä. Kasvattajat ovat tässä avainasemassa.

2. Ylipainon ennaltaehkäisy on helpompaa kuin kissan laihduttaminen
3. Olen armollinen myös itsellesi, jos kissasi joutuu laihdutuskuurille. Kärsivällisyys ja määrätietoisuus palkitaan ja molemmat voivat taas paremmin kun lemmikki on taas saavuttanut oman ihannepainonsa. 




Luentomuistiinpanojen pohjalta, Marianna Ripatti

Julkaistu Suomen Venäjänsiniset ryn jäsenlehdessä Siniset Sanomat 2/2019

CatVet Kissaklinikka järjesti kissankasvattajille ja -omistajille suunnatun luentoiltapäivän Helsingissä 9.2. Kuutio-auditorio oli tälläkin kertaa lähes täynnä kiiinnostunutta yleisöä. Tiukasta aikataulusta huolimatta jäi luentojen lomaan ja väliin aikaa myös kommenteille ja keskustelulle. 

Sinisien Sanomien tässä numerossa paneudun kissojen tuoksuympäristöön. Eläinlääkäri Kirsi Juuti piti aiheesta mielenkiintoisen luennon. Kirsi on vastikään suorittanut kansainvälisen kissojen käyttäytymistä käsittelevan moduulikurssi, jossa käsiteltiin monipuolisesti mm. kissan evoluutiota, aisteja, emootioita, oppimista, ympäristötarpeita, kissaystävällistä käsittelyä (niin kotioloissa kuin eläinlääkärissäkin) sekä yleisimpiä käyttäytymiseen liittyviä ongelmia ja niiden hoitoa. Tätäkin asiantuntijuutta vasten Kirsin luentoa oli ilo kuunnella. 

Seuraavassa lehdessä on asiaa kissojen ylipainosta ja lihavista kissoista sekä mm siitä miten voimme ennaltaehkäistä lemmikkiemme lihomista.

Kissojen tuoksuympäristö

Tuoksut ovat tärkeä osa kissan hyvinvointia ja kuuluu kissan hyvinvoinnin 5 tukipylvään joukkoon.

” 5. Tarjoa kissallesi ympäristö, joka kunnioittaa kissalle tärkeää hajuaistia.”

Muut kissan hyvinvoinnin peruspilaria ovat turvallisuus, toisistaan erilliset paikat levolle, ruokailulle ja juomiselle sekä mahdollisuudelle mennä piiloon, mahdollisuus leikkiä, mahdollisuus raapia ja mahdollisuus tarjota kissalle paikka, jossa se voi tehdä tarpeitaan.

Feromonit

Feromonit liittyvät lajin sisäiseen viestintään. Feromonit lisäävät turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, rajaavat reviiriä ja karkottavat ulkopuolisia. Feromonit liittyvät myös lisääntymiseen. Kissan feromoniruhaset sijaitsevat kasvojen alueella (otsa, posket, leuka), hännän tyven sekä perineaali- ja genitaalialueilla ja nisäalueella. Kissa käyttää pään alueen rauhasia reviiriin merkkailuun ja genitaali- ja perineaalialueen feromonit ovat tärkeitä parittelukäyttäytymisessä. Naaman puskeminen omistajan käteen tai ohi kulkiessa jalkaa vasten lisää kissan mielihyväferomonituotantoa samalla kun se on kissan tapa tervehtiä. ”Me kuulumme samaan porukkaan”. Mamma- eli nisäalueen feromonit ovat pennuille tärkeitä ja ohjaavat pennun nisäkäyttäytymistä.

Feromonit aistitaan eri tavalla kuin muut tuoksut ja tähän tarvitaan vomeronasaali- eli Jakobsonin elin. Jakobsonin elin sijaitsee kissan yläetuhampaiden takana, jossa se on myös silmälle havaittavissa. Meille kissanomistajille tuttua kissan vähän ”hassua” ilmettä ja asentoa, suu puoliavoinna, sen haistettua esimerkiksi pinnalta jotain mielenkiintoista kutsutaan flemen-ilmiöksi. Ilmiö liittyy vain feromonien aistimiseen. Feromonien aistiminen ei ole opittua vaan on myötäsyntyistä. Feromonien aistiminen tapahtuu aivojen hypotalamuksessa, jossa ne aistitaan kemoreseptorisolujen välityksellä.

Muut hajut kuin feromonit

Hajumolekyylejä nuuskitaan nenäonteloon ja kaikki muut hajut paitsi feromonit aistitaan nenäontelossa sijaitsevissa reseptoreissa. Hypotalamus on myös hajujen aistimisen loppukohde mutta feromonit ja hajut poikkeavat toisistaan siinä missä kohtaa mantelitumakkeessa ne aiheuttavat reaktion. ”Hajumuistot” ovat usein paikkasidonnaisia ja voivat näkyä kissan käytöksessä yllättävälläkin tavalla.

Kirsiä kuullessani ymmärsin miten tärkeä osa hyvinvointia hajumaailma, siinä tapahtuvat muutokset ja sinne tuotavat uudet hajut, kissalle on. Tunnistan kissani tarpeen raapia ja puskea pintoja, jättää hajuja. Mutta ymmärränkö miksi kissani tekee näin? Kunnioitanko kissani hajuympäristöä? Uskon kunnioittavani, mutta aina voin oppia aiheesta lisää!

Kissani voi pissiä toistumiseen yhteen ja samaan pesään. Riippumatta kotona olevien hiekkalaatikoiden määrästä tai puhtaudesta. Olen tutkituttanut kissani eläinlääkärillä, terveystarkastuksessa ei löytynyt tulehdusta tai muuta selvittävää syytä. Stressiäkään ei kissojen välillä pitäisi olla. Kissani haluaa jättää oman hajunsa kyseiseen pesään. Peset pesän, ja kissa pissaa siihen uudestaan. Kissani mielestä sen pesän pitää tuoksua tältä, näin asia on kissani mielestä hyvä. Toinen esimerkki: kissallani on tapana käydä raapimassa koria, joka on ollut samassa paikassa koko sen ajan kun kori on meillä ollut. Yhtenä päivänä siirrän korin toiseen paikkaan. Kissani hämmentyy.

Sain luennolta hyviä vinkkejä miten ymmärrän paremmin kissojeni ja pentujeni hajumaalilmaa, mistä osista se muodostuu. Alla olevista vinkeistä voi olla hyötyä myös jos kissalla esiintyy ns ongelmakäyttäytymistä esimerkiksi reviirimerkkailun muodossa.

* Käytä hajusteettomia pesu- ja puhdistusaineita, hajusteetonta kissanhiekkaa, vältä niin kutsuttuja huonetuoksuja.
* Älä käytä voimakkaita parfyymejä ja voimakkaasti hajustettua kosmetiikkaa itselläsikään
Jätä kengät ja ostoskassit yms tuulikaappiin / eteiseen (kodin turva)
* Älä pese pois kissan itsensä pään alueen rauhasilla tekemiä hajumerkkejä esimerkiksi seinistä, ovenpielistä tai kulmista.
* Älä siirrä kissan käyttämää raapimis- tai teroituspintaa pois, älä vaihdä raapimatolppien paikkoja. Kissa on itse todennut paikan hyväksi ja raapii sitä koska se vahvistaa tämän mielihyvän tunnetta.

* Älä pese pese kaikkia nukkuma-alustoja samalla kertaa, peset samalla kaikki kissalle tutut ja turvalliset hajut pois samalla kertaa.
*Synteettinen feromonihaihdutin voi auttaa

Matkustettaessa kodista pois ja takaisin kotiin voimme kunnioittaa kissa hajuympäristöä laittamalla kuljetuslaatikkoon käytetyt aluset ja pitämällä kuljetuslaatikkoa tai – kassia kotona nukkumakäytössä. Eläinlääkärikäynnillä kissaan ”tarttuu” vieraita hajuja, jotka voivat aiheuttaa muissa kissoissa kotiin tultaessa hermostuneisuutta tai muuta normaalista poikkeavaa käytöstä. Joskus kissakaverin ottaminen matkaseuraksi esimerkiksi klinikalle auttaa. Kuljetuslaatikkoon voi suihkauttaa feromonisuihketta ennen kuin sulkee kissan sinne ja ns itse tehty feromonipyyhe, kissaa pyyhitään pyyhkeellä ja tämä laitetaan kuljetuslaatikkoon, voi olla toimiva. Kotiin paluun jälkeen annetaan tilanteen rauhoittua ennen ennen kuin päästetään kissat takaisin yhteen ja annetaan kissojen olla keskenään, ei puututa jos ei ole pakko.

Uusiin kissoihin ja uusiin tavaroihin tutustumisessa feromoni- ja hajujälkien vaihtaminen ennen kohtaamista voi auttaa. Jos kissa reagoi voimakkaasti kotiin tuotuihin uusiin tavaroihin ne kannattaa ”kuoruttaa” tutuilla tuoksuilla. Feromonispray paikallisesti ja feromonihaihdutin ovat oiva apu vähentämään uuden kissakaverin tai esimerkiksi muuton synnyttämää stressiä.

Lopuksi vielä kommentti luennon jälkeen käydystä keskustelusta; ”kasvattajat totuttakaa pentuja erilaisiin hajuihin positiivisuuden kautta”.

Luentomuistiinpanojen pohjalta

, Marianna Ripatti

Julkaistu Suomen Venäjänsiniset ryn jäsenlehdessä Siniset Sanomat 1/2019

Lattarintasyndrooma – kokemuksiani ja ajatuksiani aiheesta

Marianna Ripatti

Hana-Bi Venäjänsiniset Russian Blue

Teksti: Julkaistu Suomen Venäjänsiniset ryn jäsenlehdessä 3/2012

Mathilda synnytti lauantaina 5.5. illansuussa kolme pentua, kaksi poikaa ja tytön. Pennut syntyivät, kuten Madden aikaisemmatkin pennut, nopeasti ja vaivattomasti. Tyttöpentu ja toinen pojista olivat syntymäpainoltaan pieniä, poika 76 ja tyttö 78 grammaa. Koska Mathildan pennut ovat olleet syntyessään pienenpuoleisia (80 – 85 grammaa) ja pennut olivat hyväkuntoisia sekä virkeitä en ollut matalasta syntymäpainosta huolissani. Ensimmäisinä vuorokausina pennut nostivat painoa 10 – 15 grammaa kukin, joten kaikki näytti olevan pentupesässä hyvin.

Perjantaina 11.5. kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota tyttöpennun mielestäni tihentyneeseen hengitykseen. Kun muutaman tunnin päästä tästä huomasin myös pikkupojan hengittävän hieman tihentyneesti, huolestuin hieman. Pennut olivat kuitenkin aktiivisesti nisällä ja imivät, joten päätin jäädä seuraamaan tilannetta. Lauantaiaamuna 12.5. pikkupojan ja tytön painonnousu vaikutti jonkin verran hidastuneilta ja nousun ollessa myös iltapunnituksessa nihkeänpuoleista aloitimme pennuille lisäruokinnan. Hengityksessä sinänsä en nähnyt perjantain jälkeen mielestäni mitään hälyttävää. Hengitystyö oli ehkä hieman tiheämpää kuin kolmannella pennulla, mutta missään nimessä ei vaikeutunutta. Lisäruokinnan turvin pienet pennut nostivat painoa viikonloppuna noin 10 grammaa vuorokaudessa kumpainenkin, ison pojan painonnousu ollen samalla noin 20 grammaa vuorokaudessa.

Maanantaina 14.5. pentujen hengitys muuttui taas tiheämmäksi ja soitin eläinlääkärille. Sovimme, että aloitan pennuille antibioottipistokset ja jatkan jo aloitettua lisäruokintaa, mutta lisään ruokamääriä ja tihennän ruokintakertoja. Pennut saivat myös fysiologista keittosuolaliuosta nahan alle tehostamaan ravinnon imeytymistä. Tiistaina 15.5. huomasin tytön rintakehän olevan selkeästi litistynyt ja, todettuani myös pojan rintakehän olevan “latassa”, ymmärsin, että kyseessä ei ollut esimerkiksi syntymän yhteydessä aspiroitujen nesteiden aiheuttama keuhkokuume vaan pennuillani oli lattarinta.

Kliininen tutkimus eläinlääkäriasemalla vahvisti epäilyni; kahdella pennuista oli lattarinta. Pentujen hengitys oli pumppaavaa ja poikapennulla myös etujalat pyrkivät harottamaan toistuvasti sivulle. Pennuille annettiin klinikalla nahan alle nesteytystä ja päätettiin jatkaa jo aloitettua antibioottihoitoa mahdollisen hengitystieinfektion eliminoimiseksi. Ultraäänellä suljettiin pois palleatyrän mahdollisuus. Sydänäänet olivat kuunnellen normaalit. Kotihoito-ohjeeksi saimme ruokkia pentuja neljän tunnin välein sekä ehdotuksestani kokeilla rintakehän tukemista korsetilla.

Ennen eläinlääkäriasemalle lähtöä olin jo kotona huomannut, että kun kevyesti painoin pennun rintakehää samanaikaisesti molemmilta sivuilta, helpottui pennun hengitys huomattavasti ja poikapennun kohdalla tämä toimenpide myös selvästi korjasi etujalkojen asentoa. Olin lukenut lattarintapentujen kuntoutuksessa käytettävän rintakehää tukevaa korsettihoitoa, ja tulokset ovat olleet myönteisiä. Hoito olisi pelastanut osan pennuista. Soitto kasvattajakollegalle kertoi, että tällaisia korsetteja ei voi ostaa vaan ne tehdään pentukohtaisesti. Hänen lattarintapentuaan oli hoidettu muovivalulla tehdyllä korsetilla. Klinikalta kotiuduttuamme surffasin netissä etsien tietoa “korsettihoidosta”. Pawpeds-kissatietokantasivustolta jo aikaisemmin löytämästäni erinomaisesta lattarintapentuja käsittelevästä artikkelista löysin kuvia pennuista, joiden rintakehää oli tuettua vessapaperirullasta tehdyllä korsetilla. Meidän pennut saivat vessapaperihylsystä tehdyt pelastusrenkaat.

Eläinlääkärin ohjeet lattarintapentujen hoitamiseksi olivat lyhyet ja selkeät; säännöllinen ja riittävän tiheä tukiruokinta – vaikka pentu jaksaisikin imeä itse. Korsettihoitoa kannatti hänen mielestään kokeilla myös. Pentujeni ennusteeksi hän sanoi että kolme ensimmäistä elinviikkoa olisivat kriittisimmät ja kuusi ensimmäistä elinviikkoa kriittisiä eloonjäämisen kannalta. Kaiken A ja O oli pennun ruokinta. Ymmärsin pian, että ainoa järkevä ja tehokas tapa ruokkia pieniä “lattoja” oli ruokkia niitä vatsaan vietävän luokintaletkun avulla. Onneksi olin opetellut letkuruokinnan jo aikaisemmin.

Lattarintasyndroomasta kärsivän pennun rintakehä on litistynyt pystysuunnassa. Litistymisen aste vaihtelee. Vaikeissa tapauksissa rintakehä voi painua sisäänpäin ja/tai selkärangassa voidaan nähdä kuoppa lapaluiden kohdalla. Lattarintapentujen ennuste riippuu siitä miten voimakkaasti rintakehä on litistynyt ja/tai miten hyvin rintakehä palautuu normaaliin asentoon ensimmäisten elinviikkojen aikana. Litistynyt rintaontelo vaikeuttaa ymmärrettävästi pennun hengitystä joten myös imeminen on lattarintapennulle hankalaa. Lattarintapentu hengittää pallean avulla, pumppaamalla. Vaikeutunut hengitystyö kuluttaa paljon energiaa.

Kokemukseni mukaan lattarintapentu tarvitsee aina lisäravintoa. Väärästä hengitystekniikasta johtuen pennulla voi olla suuria vaikeuksia oppia ottamaan ruokaa pipetistä tai pullosta ja pullolla ruokittaessa pennun riski vetää maitoa keuhkoihinsa on merkittävästi suurempi kuin ei-lattarintapennulla. Letkuruokinta on turvallinen, nopea ja tehokas tapa ruokkia näitä pieniä taistelijoita.

“Pienten tyyppien” ruokintaohjelma 10 vuorokauden iässä oli seuraava: emonmaidonvastiketta painonmukaisesti laskettuna ja jaettuna kerta-annoksiin, ruokinta neljän tunnin välein vuorokauden ympäri. Jukan oli helpompi tulla töistä ruokkimaan pentuja päivällä, joten päiväohjelmamme muodostui sellaiseksi että Jukka huolehti pentujen syötöt päivisin ja minä öisin.

Korsettihoidon ja tehostetun ruokinnan myötä pienten tyyppien painot lähtivät taas uuteen, kauniiseen nousuun. Pentujen motoriset taidot kehittyivät koko ajan, silmät ja korvat avautuivat ja kiinnostus ympäristöstä lisääntyi tavanomaisen kehityksen mukaisesti. Pennut sietivät korsettejaan hyvin eivätkä nämä haitanneet pentujen liikkumista, ryömimistä ja puuhastelua pesässä. Myös Mathilda hyväksyi korsettilapsensa.

Pentujen tultua reilun kahden viikon ikään ja hengitystyön normaalistuessa siirryin ruokkimaan niitä varovaisesti ruiskulla, jonka päässä oli ns.nisätutti. Pennut oppivat imemään tutista ja erityisesti poika “Io” imi tuttia hanakasti ja nälkäisenä.

Pentujen täyttäessä kolme viikkoa tytön vointi oli kohentunut hienosti ja myös pojan lattarintatila oli parempi kuin lähtötilanteessa. Tytön tilanne näytti mielestäni vakaalta ja uskoin tämän mahdollisuuksiin, mutta Io-pojan tilanne mietitytti minua. Iolla näytti olevan edelleen ongelmia takajalkojen kanssa, jotka tuntuivat hieman “voimattomilta”. Pennun olisi pitänyt jo tässä iässä ottaa enemmän jaloillensa. Olin kovasti kiintynyt tähän valoisaan, suurisilmäiseen pieneen taistelijapoikaan. Meillä oli tapana “nenutella” syöttöjen ja muiden hoitotoimenpiteiden yhteydessä ja olin huolissani pienen tyypin mahdollisuuksista.

Ion vointi huononi, kuitenkin hieman yllättäen, loppuviikosta perjantaina. Etujalat, jotka olivat jo asettuneet kauniisti sivulle, hakeutuivat taas ns. uimariasentoon. Pennun selkään, lapaluiden väliin, ilmestyi näkyvä kuoppa ja korsetista huolimatta pennun hengitys muuttui jälleen pumppaavaksi. Io valitti ja emo kantoi sitä pois pesästä. Io nukkui pois lauantaina 26.5., samana päivänä, jona Superkuu-pentue täytti kolme viikkoa.

Ion antaminen pois on ollut yksi vaikeimmista asioista, joita olen kasvattajaurallani kohdannut. Sitä tunnemyrskyä, kun eläinlääkärin sanat kertovat eutanasian olevan ainoa vaihtoehto, ei voi sanoilla kuvata. Io osoittautui lyhyen elämänsä aikana sitkeäksi taistelijaksi, jonka valloittava ja valoisa luonne valaisi koko pentulaatikon. Pientä Io-poikaa ei kuitenkaan oltu tarkoitettu tähän elämään. Io ei jaksanut pidemmälle. Io jätti sydämeeni kissanelämän kokoisen tassunjäljen. Tassunjäljen, joka säilyy siellä aina.

Pieni tyttö, Venuksen kuu, “Mona” selvisi kriittisistä viikoista, jatkoi kasvua ja kehitystä ja jäi henkiin. Monan hoitoa jatkettiin aiempaan malliin ja pennun täyttäessä neljä viikkoa jätimme korsetin kokonaan pois. Mona ei enää tarvinnut pelastusrengasta ja vessapaperihylsytkin alkoivat käydä aivan liian pieniksi kasvavalle pennullemme. Monan rintakehä oli minun silmiini palautunut normaaliksi eikä tuntunut veli Europaan verrattaessa käteenkään poikkeavalta Monan ruokahalu oli hyvä, joten tukiruokintaa ei myöskään enää tarvittu. Elämä normaalistui pentulaatikolla vaikeiden ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Mona ja veli “Jani-Petteri” saivat ensimmäiset rokotukset yhdeksän viikon iässä. Eläinlääkärimme oli erittäin tyytyväinen näkemäänsä. Kliinisessä tarkastuksessa havaittiin Monan rintakehän asettuneen erittäin hyvin, yleistutkimuksessa tehtävässä arviossa rintakehän tilavuus vastasi normaalia. Mona oli eläinlääkärin mielestä ikäisekseen kehittynyt hyvin. Tehosterokotuksessa neljän viikon kuluttua tilanne oli erittäin hyvä. Monan paino on kehittynyt edelleen hyvin eikä yleistutkimuksessa havaittu terveydellisesti poikkeavaa. Veli Europa, “JP”, “Jani-Petteri”,kasvoi ja kehittyi normaalisti. Mona ja Jani-Petteri “Maxime” ovat muuttaneet nyt omiin koteihinsa.

Vaikeiden ensimmäisten viikkojen jälkeen nautin suunnattomasti kesästä Monan ja Jani-Petterin kanssa. Näin toki pentujen kasvavan ja kehittyvät ulkonäöllisesti hyvään suuntaan. Nämä olivat kuitenkin toissijaisia seikkoja. Superkuu-pentujen kohdalla ei kuitenkaan mittailtu nenän suoruutta tai kulman lyhyyttä, ei arvioitu pään syvyyttä tai turkin tiheyttä. Meille riitti, että pennut olivat tässä, meillä, meidän kanssa leikkimässä. 



“Mistä kaikki oikein johtui?”

Mathildalla oli ollut kahdet pennut ennen kevätpentuja ja nämä pennut ovat kaikki terveitä. Myös isäkissa Lekanilla on useampi pentue ja kaikki pennut ovat tietääkseni terveitä. Lattarintasyndroomasta (Flat Chest Kitten Syndrome – FCKS) löytyy helposti tietoa googlaamalla. Kirjallisuuden mukaan oireyhtymää tavattaisiin erityisesti burmilla ja bengaleilla mutta sitä esiintyy myös muilla roduilla, myös venäjänsinisillä. Onneksemme lattarintasyndrooma ei ole rodussamme ongelma, tavatut tapaukset ovat olleet yksittäisiä. Tiesin Suomessa muutaman lattarintapennun ja tiesin myös muutamasta pennusta ulkomailla. Olin kuullut pennu(i)sta, jo(i)lla on “oudot jalat” sekä pennusta, jolla olisi kyfoosi eli painauma selkärangassa, lapaluiden alla. Nyt, oman lattarintapentueeni jälkeen, olen kuullut uusista lattarintatapauksista venäjänsinisessä rodussa, sekä Suomessa että ulkomailla. 

Olen sitä mieltä, että lattarinnat, “uimaripennut”, “selkärankakuopat”, “selkärankaknikit” kuulunevat kaikki samaan ongelmavyyhtiin ja geneettinen komponentti on tässä merkittävä tekijä. Toki myös emon ravinnolla, ravitsemustilalla ja/tai muilla ympäristötekijöillä voi olla tekemistä oireyhtymän kanssa, mutta itse uskon ongelman perinnöllisyyteen. Muiden kasvattajien kanssa aiheesta jutellessani yhdistäviä ulkoisia tekijöitä on ollut mm emon huono ruokahalu tiineyden aikana ja pentujen pienikokoisuus. Mutta johtuuko emon huono ruokahalu heikoista sikiöistä vai päin vastoin, sitä ei voi sanoa. Geenitutkija Hannes Lohella on käynnissä kissojen lattarintatutkimusprojekti, joten myös tutkijat lähestyvät aihetta perinnöllisyyden näkökulmasta.

Lattarintasyndrooma ei ole luuston ongelma. Kyseessä on vakava, pennun elämää uhkaava oireyhtymä, “sairaus”, jonka syntymekanismia ei täysin tunneta. Hoitaessani pieniä tyyppejä kiinnostuin ymmärrettävästi aiheesta ja luin siitä kaiken mahdollisen löytämäni tiedon. Aina viime vuosiin saakka on lattarintaoireyhtymän ajateltu johtuvan kylkivälilihasten spasmista, joka saisi aikaan rintalastan litistymisen, mutta uusimpien tutkimustulosten mukaan kyseessä olisikin keuhkojen ongelma; tila, jossa keuhkot “romahtavat kasaan”. Syystä, jota ei vielä täysin ymmärretä, keuhkot eivät pennun ensimmäisten hengenvetojen aikana ventiloidu kunnolla ja tämän seurauksena keuhkoihin muodostuu atellektaasia eli tulehduksellista “suttua”, joka aiheuttaa keuhkojen kasaan painumisen. Huonosta ventilaatiosta johtuen rintaonteloon kehittyy alipainetila, joka vetää rintakehän “lattaan”. 

Keuhkojen kasaan painumiseen johtavia syitä voi olla useita, mutta merkittävin lienee pennun alikehittyneisyys. Tervekin kissanpentu on syntyessään vielä melko lailla alikehittynyt, mm. silmät ovat vielä kiinni, korvakäytävät ovat vielä kiinni. Pennulta puuttuu lämmönsäätelykyky. Muuten täysin normaalisti kasvanut ja kehittynyt pentu syntyy keuhkojensa osalta keskosena. Myös syntymäpainolla lienee osuutta lattarintatilan kehittymiseen. Lattarinnan aste vaihtelee. Osalla pennuista rintalasta on litistynyt vain alaosastaan mutta vakavissa tapauksessa koko rintakehä on litistynyt ja pentu näyttää siltä kuin sen päälle olisi astuttu.

Tuulettuakseen kunnolla tulee keuhkojen ja keuhkorakkuloiden avautua pennun ensimmäisten hengenvetojen aikana. Vetäessään henkeä ensimmäisen kerran pentu, kuten ihmislapsi, ääntelehtii. Jos näin ei tapahdu, voisiko tämä altistaa lattarintatilan kehittymiselle? Vanha kunnon “jaloista roikottaminen ja pepulle läpsäisy” pätisi siis myös kissanpentuja kätilöidessä? Kasvattajan tulisikin varmistaa, että vastasyntyneen hengitystiet ovat kunnolla auki ja pennut ääntelehtivät reippaasti ensimmäisten hengenvetojen yhteydessä.

Omien kokemusteni myötä ajatus huonosti ventiloituvista keuhkoista kuulostaa hyvin loogisilta ja järkeenkäyviltä. Teoria tulee myös omaa käsitystäni lisäruokinnan tärkeydestä. Jotta vauvojen keuhkot vahvistuisivat, ihmiskeskoset laitetaan synnyttyään happikaappiin. Kissanpentuja hoidetaan harvemmin keskoskaapista käsin, joten ainoa keino auttaa pentua siinä, että keuhkojen kehitys jatkuisi syntymän jälkeen, on tukea keuhkojen kehitystä ravinnon avulla. Keuhkoja vahvistamaan tarvitaan “rakennuspalikoita solutasolle”. Tarvitaan valkuaisaineita, rasvoja ja aminohappoja. Koska lattarintapennun energiankulutus on vaikeutuneesta hengitystyöstä johtuen moninkertainen terveeseen sisarukseen verrattuna, väitän, että pennun oma ravinnonotto ei riitä korjaamaan vaurioita solutasolla. Pentu tarvitsee lisäruokintaa. Tarvitaan korkealaatuisia proteiineja, tarvitaan hyviä rasvoja, tarvitaan vitamiineja. 
Korsettihoidon avulla voidaan muovata vielä pehmeää rintakehää asentoon, jossa keuhkoille saadaan enemmän tilaa ja täten helpotetaan pennun hengitystyötä, Näin energiaa säästyy itse toipumiseen. Usein tarvitaan myös antibioottihoitoa estämään sekundaarisia keuhkotulehduksia. 

Ruokkiessani pentuja intensiivisesti kahden viikon ajan ja seuratessani niiden taistelua läheltä vahvistui näkemykseni siitä, että ellei pentua tarvitse välittömästi lopettaa kannattaa sitä yrittää auttaa. Mitkään hoitotoimenpiteet eivät kuitenkaan paranna lattarintapentua jos pennulla itsellään ei ole kapasiteettia korjata tilannetta, mutta ruokkimalla pentuja korkealaatuisella emonmaidonvastikkeella kasvattaja tukee pennun omaa työtä tuomalla juuri niitä rakennuspalikoita sinne solutasolle, jossa keuhkojen kehityksen tulee jatkua. Jossa tilan täytyy korjaantua – jos se on korjaantuakseen.


Uskon myös, että korsettihoidolla saadaan aikaan hyviä tuloksia ja yhdistettyä hoito tarkkaan ja huolelliseen ruokintaan voidaan lattarintapentuja pelastaa. Lattarintatilaan liittyy usein sisäelimien epämuodostumia ja/tai sydänongelmia, mutta silloin kun näin ei ole, voi lattarintapentu ja/tai lattarintatilasta selvinnyt pentu elää hyvän ja pitkän elämän lemmikkikissana. Kasvatukseen lattarintapentua tai lattarintatilasta selviytynyttä pentua ei tietenkään tule käyttää.

Tietoa lattarintasyndroomasta löytyy siis helposti, mutta se mitä itse kaipasin pieniä sinisiä tyyppejä hoitaessani, oli vertaistuki ja käytännön tuki esimerkiksi korsettihoidon toteuttamisessa. Huomasin, että näistä pikku latoista puhutaan hyvin vähän. Jotta tieto lisääntyisi ja kokemukseni auttaisivat mahdollisesti muita samojen kysymysten kanssa kamppailevia kasvattajia, halusin kertoa Ion ja Venuksen kuun tarinan. Jos yksikin jaettu kokemus pelastaa yhden pienen lattarintapennun ja/tai antaa uskoa ja toivoa tätä hoitavalle kasvattajalle, on tarinan kertominen ollut sen arvoista.

En ole eläinlääkäri vaan edellä oleva perustuu siihen tietoon mitä lattarintasyndroomasta löysin kirjallisuudesta ja internetistä sekä omiin kokemuksiini, havaintoihini ja päättelyihini pieniä tyyppejä hoitaessani. Haluan myös alleviivata, että hyvän eläinlääkärin apu on lattarintapentuja hoidettaessa kullanarvoista.

Jokainen kasvattaja kiintyy varmasti joihinkin pentuihin enemmän kuin toisiin. Minulle ja meille jokainen Hana-Bi-pentue on ollut rakas, mutta täytyy myöntää, että kesä Superkuu-pentueen kanssa on ollut yksi ikimuistoisimmista. Ei ainostaan siksi, että pentueen ensimmäisiin viikkoihin mahtui niin suuria vaikeuksia ja suurta surua vaan siksi, että pentueessa kasvoi kaksi aivan ihanaa pientä sinistä. Mona ja Jani-Petteri, joka sai uudessa kodissaan nimen “Maxime” toivat meille paljon iloa ja onnen hetkia kesän aikana. Pennuista luopuminen oli vaikeaa, mutta koska tiesin niiden saavat hyvät, omat kodit, sekoittui luopumiseen iso joukko onnenkyyneleitä. Maxime muutti tähän lähelle, Teemun ja Laurin kotiin Meilahtiin ja Mona muutti Nurmekseen, jossa jakaa kotinsa Leilan kanssa.

Haluan kiittää kasvattajakollega Kaisa Kajantoa alkuvaiheen neuvoista korsettihoitoon liittyen sekä kissaklinikka CatVetin henkilökuntaa kaikesta eläinlääketieteellisestä avusta. Kiitän myös Mevet-eläinlääkäriaseman päivystystä.



Lopuksi, ei ole niin suurta kiitosta, jonka voisin ystävälleni Anulle välittää avusta, tuesta ja myötäelämisestä Ion viimeisellä matkalla ja pois nukkumisen hetkellä.

“Korsettihoidosta”

“Lastoittamalla” pentu erityisesti tätä tarkoitusta varten valmistetulla korsetilla auttaa rintakehää asettumaan enemmän normaaliin asentoon. Rintaonteloon saadaan keuhkoille enemmän tilaa jolloin pennulla on helpompi hengittää. Hoitomuodosta on eriäviä mielipiteitä; osa eläinlääkäreistä on sitä mieltä, että tästä ei ole apua pennun ennusteeseen, mutta uusimmat kokeilut ja kokeneet kasvattajat ovat raportoineet päinvastaisia tuloksia. Hoidettaessa lattarintapentua korsetilla tulee kuitenkin olla varovainen. Korsetin tulee tukea pennun rintakehää juuri oikeasta paikasta ja riittävästi, mutta ei puristaa eikä painaa rintakehää liikaa. Väärin hoidettaessa rintalasta voi painua sisäänpäin, joka on pennulle hengenvaarallinen tila. Kysy siis aina eläinlääkärin neuvoa ennen kuin aloitat pennulle korsettihoidon. 
Pennun ja emon tulee myös “hyväksyä” korsetti. Osa pennuista ei siedä liiviä. Jos korsetti vaikeuttaa pennun olemista tai nisälle hakeutumista tai jos emo häiriintyy pennun päälle puetusta korsetista, tulee hoitokokeilusta luopua. Pennun stressi voi edesauttaa pennun menehtymistä ja emon kokema stressi vaarantaa koko pentueen hyvinvoinnin.

Meidän pennut saivat yllensä vessapaperirullan hylsystä tehdyt pelastusliivit. Vessapaperirullahylsy on materiaalina riittävän napakka, mutta samalla hengittävä ja joustava. Paitsi, että hylsy tukee ja muovaa pennun rintakehää sivuilta, hylsyn pyöreä muoto auttaa ottamaan vastaan pennun painoa eikä näin, pennun maatessa vatsalla tai imiessä, litistyneen rintakehän päälle kohdistu painetta. Pelastusliivien tekeminen onnistui helposti. Mittasin pennun ja leikkasin hylsyn sopivan kokoiseksi tukemaan pentua koko rintakehän pituudelta. Muotoilin hylsyn pään puoleisen pään siten, että hylsyn reuna ei painanut pennun kurkkua ja pentu pystyi liivi päällä liikuttelmaan päätään vaivattomasti. Etutassuja varten leikkasin hylsyyn “hihansuut”. Pujotin rullan pennun ylle ja sidoin sen selän puolelta kiinni. Nauhat tein sideharsosta. Kokeilin myös kanttinauhaa, mutta totesin sen olevan liian tiukkaa ja joustamatonta. Sideharsolla solmitut solmut antoivat sopivasti periksi pennun liikkuessa ja kasvaessa. Haastavinta oli arvioida rintakehään kohdistuvan puristusvoiman määrä; riittävästi, mutta ei missään nimessä liikaa. Sormieni ja käsieni herkkyyden sekä pentua ”lukemalla” onnistuin tässä mielestäni hyvin. Korsetti tuki ja muovasi pennun rintakehää molemmilta sivuilta sopivasti. Pennun oli vaivatonta olla vaikka sillä oli päällänsä napakka “pahvirulla”. Pentu söi ja liikkui pesässä normaalisti. Pennuista näki, että niiden oli helpompi hengittää pelastusliivit yllä. Otin korsetin pois päivittäin ja tarkastin pennun ihon painaumien ja hiertymien varalta. Samalla, pentujen ottaessa ilmakylpyjä, hieroin varovasti niiden jalkoja, kylkiä ja selkärankaa. Ioa ja Monaa hoidettiin korsettihoidossa noin kolme viikkoa. Tässä ajassa vaihdoin korsetit uusiin muistaakseni kolme kertaa. Vessapaperirullahylsy pehmeni ihon hikoillessa ja pentu kasvoi korsettinsa sisällä.

Oman kokemukseni perusteella korsettihoitoa kannattaa kokeilla lattarintapentua hoitaessa. Korsetin muotoilu ja oikea sitominen vaativat pientä totuttelua ja olisi hyvä, jos kasvattajalla olisi hoidon aloitusvaiheessa tukenaan kokeneempi kasvattaja.


“Syöttöletkulla syöttäminen”

Syöttöletkulla syöttämisen oppii yleensä helposti. Tarkoitukseen suunnitellulla letkulla syöttäminen on ehdottomasti turvallinen keinoruokintamenetelmä. Syöttämistä varten mitataan letkun pituus pennun suupielestä kylkikaaren taakse ulottuvaan alueeseen. Letkuun merkitään oikea kohta (pituus) vedenkestävällä tussilla. Pentua pidetään käden sisässä niin, että peukalolla ja etusormella hallitaan päätä noin leukanivelen kohdalta. Pentu voi olla esim. pöydällä tai käsissä, mikä tuntuu luontevimmalta tavalta. Letkua pujotetaan tasaisesti ja hiljaisesti sisään merkkiin asti, mitään vastustusta ei saa tuntua. Kun on päästy merkkiin asti, letku on mahalaukussa. Nyt voi antaa hitaasti vastiketta suoraan mahalaukkuun. Jos haluat olla erityisen varovainen, voit kokeilla pienen vesitilkan kanssa tuleeko yskänrefleksiä. Jos letkua laitettaessa tuntuu minkäänlaista vastustusta, on letku otettava pois ja aloitettava kokonaan uudelleen. Vastuksen tuntuminen saattaa aiheutua siitä, että letku on mennyt hengitysteihin. Pennuilla on tosin yleensä hyvä nielemisrefleksi, joten letku ei ihan helposti mene hengitysteihin.
Omalta eläinlääkäriltäni kuulin erinomaisen muistisäännön lisäämään omaa varmuutta letkun vatsalaukkuun viemistilanteessa. “Kun pentu huutaa letkua vatsalaukkuun vietäessä, on letku oikeassa osoitteessa. Silloin kun letku menee keuhkoihin, pentu ei pysty huutamaan”. Parasta olisi, jos pääsisi opettelemaan letkutuksen jonkun kokeneen seurassa. 

Lähde: Kissaklinikka Felina

Kansainvälinen silmäsairauksien erikoiseläinlääkäreille suunnattu ECVO (European College of Veterinary Ophthalmologists)  -tapaaminen järjestettiin toukokuussa Helsingissä. Yksi kokouksen alustuksista käsitteli venäjänsinisen kaihitilannetta ja käynnissä olevaa yhteispohjoismaista kaihitutkimusta. Alustuksen piti Kristiina Narfström, kaihiyhteistyöeläinlääkärimme Ruotsista. Saimme konferenssin jälkeen käyttöömme Kristiinan luentomateriaalin.

Eläinlääkäreiden kaihiyhteistyö käynnistyi vuonna 2010. Keväällä 2015 jo useamman vuoden jatkunut venäjänsinisten silmien peilaustietojen kerääminen ja yhteispohjoismaisen yhteistyön pohjalta käynnistynyt tutkimus oli edennyt pisteeseen, jossa Kristina Narfström, Sari Jalomäki ja Narfströmin yhteistyökumppani Ruotsissa Karin Nygren esittelivät löydöksiä ja tähänastisia tutkimustuloksia ensimmäisen kerran alan tapaamisessa.

Venäjänsinisen rodun kaihi: Kliininen tutkimus
(Cataracts in the Russian blue breed of cat: A clinical study)

Karin Nygren DVM – Sari Jalomäki DVM – Kristina Narfström DVM, PhD, DipECVO
Yhteistyössä: Blå Stjärnans Djursjukhus, Göteborg, Ruotsi / Animagi Apex Eläinklinikka, Helsinki, Suomi / Djursakuten, Tukholma, Ruotsi / University of Missouri, Missouri, USA

Johdanto:

• Sari jalomäki raportoi vuonna 2010 löytäneensä venäjänsinisiltä kissoille ei tyypillisiä kaihimuutoksia.
• Venäjänsininen on pieni rotu maailmanlaajuisesti, Pohjoismaissa 3000 kissaa
• Nyt käynnissä oleva tutkimus käynnistyi Ruotsissa vuonna 2014 yhteistyössä ruotsalaisten ja muiden pohjoismaisten rotuyhdistysten kanssa. Tutkimuksen tavoitteena on määrittää perinnölliseksi oletetun kaihin tyyppi, kartoittaa aiheuttajageenit ja kehittää sairauteen geenitesti

Mitä tutkittiin ja miten

• 66 tutkittua kissaa (37 naarasta, 29 urosta)
• Ikähaarukka 3 kuukaudesta 14 vuoteen
• Kaikki kissat tutkittiin Kristina Narfströmin toimesta ja tutkimusmateriaali kerättiin 10 kuukauden aikana
• Silmätutkimus tehtiin ECVO-protokollan mukaisesti
• Geenitutkimusta varten otettiin poskisolunäytteitä seitsemästätoista (17) kissasta, joilla oli todettu eriasteisia kaihimuutoksia sekä neljästätoista (14) tutkimuksessa terveeksi todetusta kissasta Vanhimmat kissat olivat 7-vuotiaita

Tuloksista

• Yleisin löydetty kaihimuoto oli pieni, kolmiomainen tiivistymä linssin nukleuksessa (keskiö) ja/tai korteksin etuosassa (”Y-muoto”, toim. huom.)
• Edellä mainitun lisäksi peilauksissa löytyi jonkin verran muutosta,  jossa kaihimuutos kattoi koko linssin keskiön ja/tai korteksin etu- ja/tai takaosan (”lumipallo”, toim. huom)
• Kuudestakymmenestäkuudesta (66) tutkitusta kissasta eriasteista kaihia löytyi kahdeltakymmeneltäkahdelta (22) kissalta.
• Näistä kuudellatoista (16) kissalla muutokset olivat rodulle ”tyypillisiä” nukleaarisia kaihimuutoksia
• Kuudelta (6) kissalta löytyi sairauden levinnyt muoto
• Sairastuneet kissat olivat iältään  eri ikäisiä, mediaanin ollessa 2.5 – 3.8 vuotta.
• Muutoksia todettiin sekä naaras- että uroskissoilla
• Muita löydöksiä tutkimuksessa olivat: 2 retinoapatiaa, 1 anteriorinen suturalinjan kaihimuutos, 1 anteriorinen, kortikaalinen kaihimuutos, 1 lasiaisen muutos

Sukutauluanalyysia

• Kahdessa tapauksessa kaksi tervettä kissaa olivat saaneet sairaan (kaihimuutoksia) jälkeläisen
• Kaksi sairastunutta kissaa tuottivat sairaan jälkeläisen
• Jälkeläiset edustivat molempia sukupolvia
• Löydökset tukevat autosomaalista resessiivistä periytymismallia (sairastuakseen yksilön on perittävä kummaltakin vanhemmaltaan sama sairauden aiheuttava geeni, toim.huom.)

Keskustelua

• Kissojen kaihista on hyvin vähän tietoa ja julkaisut ovat vanhoja (vv 1974 – 1986)
• Sijainti nukleuksessa (linssin ytimessä), korteksin takaosassa viittaa sairastuvuuteen nuorella iällä
• Nyt tutkituista kissoista vain kolmea (3) on seurattu 1 – 3 vuotta, seurannassa ei ollut todettu sairauden etenemistä
• Miten sairaus käyttäytyy (etenee) vaatii lisäselvitystä ja -tutkimusta
• Kaihin eri muotojen keskinäinen suhde on epäselvä.  Onko kyseessä saman sairauden eri muoto vai eri sairaus?

Johtopäätöksiä

• Venäjänsinisellä rodulla on löytynyt perinnölliseksi oletettava kaihi
• Sukutauluanalyysin mukaan sairauden periytymiskaava olisi autosomaali ja resessiivinen
• Sairauden esiintyvyys on korkea ja molemmat sukupuolet voivat sairastua
• Kaihi näyttäisi puhkeavan nuorella iällä

Kiitämme Kristina Narfströmiä ja Sari Jalomäkeä siitä, että saimme luentomuistiinpanot käyttöömme. Esitelty julkaisu on ensimmäinen, alustava, julkaisua aiheesta. Lisätietoa kaihin merkityksestä rodulle ja kissoillemme saamme sitä mukaan kun tutkimus etenee Missourin yliopistossa USA:ssa. Alkuperäisen PDF-tiedostoa voi kysyä lehden toimituksesta ja se on myös julkaistu suomalaisten kasvattajien Facebook-ryhmässä.

Marianna Ripatti,

Lähde: Cataracts in the Russian blue breed of cat: A clinical study. PDF-tiedosto. Kansainvälinen ECVO-konferenssi, toukokuu 2015, Helsinki.

Venäjänsinisten kaihitutkimus alkoi vuonna 2009 kun venäjänsinisellä kissalla löydettiin sattumalöydöksenä klassinen PRA, etenevä verkkokalvon rappeumasairaus. Tietääksemme PRAta ei ollut aikaisemmin rodusta löytynyt ja löydös aktivoi joukon kasvattajia tutkituttamaan kissojaan laajemmin. PRA osoittautui yksittäiseksi löydökseksi, mutta silmien tutkimisen myötä kissoilta löytyi eriasteisia, linssissä sijaitsevia muutoksia, joista myöhemmin alettiin käyttämään nimitystä nukleaariset kaihimuutokset tai venäjänsinisen kaihimuutokset.
Kaihimuutoksia on tutkittu ja kissoja on seurattu usean vuoden ajan. Seurannassa suurin osa muutoksista on osoittautunut ns. harmittomiksi muutoksiksi linssissä. Muutoksia on kuitenkin, kokonaistilanteen ymmärtämisen kannalta, syytä seurata. Yhteistyöeläinlääkärimme Suomessa on silmäsairauksien ja pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Sari Jalomäki. Jalomäki ottaa vastaan asiakkaita eläinklinikka Animagi Apexissa, Helsingissä. Kaihimuutoksia on löytynyt kissoista myös Ruotsissa ja Tanskassa sekä myös muualla Euroopassa.

Kissan silmiä voidaan tutkia kahdella eri tavalla: epäsuoralla oftalmoskopialla eli silmäpeilauksella ja ERG:llä eli elektroretinografiatutkimuksella. Silmäpeilauksessa kissalle annetaan pupillaa laajentavat tipat noin puoli tuntia ennen tutkimusta, minkä jälkeen silmän pohja ja linssi tutkitaan kirkkaan valolähteen ja linssin avulla. Silmäpeilauksessa silmän muutokset nähdään yleensä yli 1,5-vuotiaalla kissalla. Synnynnäiset silmän muutokset ovat havaittavissa jo 7–8-viikkoisella pennulla, mutta etenevät ja kehittyvät sairaudet eivät herkästi näy nuorella kissalla.

Elektroretinografiassa silmän muutokset näkyvät huomattavan paljon aikaisemmin kuin oftalmoskopiassa. ERG on verkkokalvon valoa aistivien solujen eli fotoreseptorien (sauva- ja tappisolut) toimintaa mittaava tutkimus, ja se tehdään nukutuksessa. Kissan silmiin asetetaan voimakkaan valoaistimuksen aiheuttavat ”kontaktilinssit” ja silmän solujen vasteet mitataan päähän kiinnitettävien elektrodien avulla. Abessinialaisille ja somaleille tehdään ERG-tutkimuksia, mutta venäjänsinisille niitä ei ole tehty.

Venäjänsinisen kaihimuutokset sijaitsevat usein linssin ytimessä eli nukleuksessa (nukleaarinen kaihi) tai nukleuksen edessä (anterior) tai takana (posterior) nukleukseen nähden. Muutokset voivat olla yksittäisiä pisteitä linssissä mutta usein havaittu muutos on pallomainen tiivistymä (”lumipallo”, ”pöly”), jonka sisällä piirtyy Y-muotoinen kuvio. Osalla kissoista muutos on ollut selvästi nähtävissä paljain silmin. Sari Jalomäen mukaan rodun silmätilanne Suomessa vaikuttaa tällä hetkellä kohtalaisen hyvältä. Tällä hetkellä käytettävissä olevan tiedon mukaan näyttää siltä, että löydetyt pienet muutokset, lumipallot ja pölyt eivät etene. Lumipallot ja pölyt merkitään silmäpeilauskaavakkeeseen (kuva) pisteillä ja tekstiosassa on maininta pisteistä, pölystä tai lumipalloista. Vähäisten muutosten kohdalla silmäpeilauskaavakkeessa on usein maininta “ei merkitystä”. Kuitenkin myös näitä pieniä muutoksia olisi hyvä seurata.

Kaihimuutoksia on löytynyt myös linssin kuorikerroksen alueelta. Löydöksistä käytetään nimitystä kortikaalinen eli linssin kuorikerroksen kaihi. Kortikaalinen kaihi on usein aggressiivisempi kuin linssin ytimessä sijaitseva kaihi, sairaus on etenevä ja vaatii usein leikkaushoidon.

Silmät voidaan tutkia kaihimuutosten suhteen jo pennulta ja osa kasvattajista tutkituttaakin pentujen silmät ennen luovutusta.

Suomalainen kaihitutkimus avaa ovia kansainvälisesti

Suomalainen kaihitutkimus on tehnyt uranuurtavaa työtä keräämällä ja tallentamalla tietoa kansainvälistä kaihitutkimusta varten.  Työmme teki vuonna 2014 merkittävän harppauksen kun kaihiyhteistyö laajeni yhteispohjoismaiseksi yhteistyöksi ja saimme mukaan tutkimukseen yhden maailman johtavista silmäsairauksien erikoiseläinlääkäreistä., Kristina Narfströmin Ruotsista. Narfström ja Jalomäki ovat kollegoja ja tekevät yhteistyötä myös venäjänsinisten kaihitutkimuksen tiimoilta. Suomalaisilta kissoilta kerätyistä veri- ja poskisolunäytteistä alkanut kaihitutkimus etenee, nyt USA:ssa, yhteistyössä tutkijoiden ja pohjoismaisten kasvattajien ja rotuyhdistysten kesken.

Tietoa kerätään yhteiseen tietokantaan

Suomalaisten, silmäpeilattujen kissojen tietokantaan on tallennettu 154 peilatun kissan tulokset (tilanne 15.5.2015). Tietokantaa ylläpitää Suomen Venäjänsiniset ry. Peilattuja kissoja on varmasti enemmän, mutta kaikkia peilaustuloksia ei ole lähetetty yhteisrekisteriin. Peilatut kissat ovat eri-ikäisiä. Kaihitutkimuksen ja tutkimuksen tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää kerätä mahdollisimman paljon tietoa yhteen rekisteriin. Kaikki eivät kuitenkaan halua kissojensa tietoja tallennettavan rotuyhdistyksen toimesta ja tietojen tallentamiseen tulee olla aina kissan omistajan lupa. Rotuyhdistykset eivät lähetä yksittäisten kissojen tietoja tutkijoille. Kissojen tutkimustieto kulkee tutkijoille Sari Jalomäen kautta. Animagi Apexissa peilatuista kissoista lähtee automaattisesti tieto Kristina Narfströmin tutkimusryhmälle ja, jos kissan omistaja antaa luvan, kaihitietokantaan. Jos peilaat kissasi jollain muulla silmätautien erikoiseläinlääkärillä, pyydä häntä lähettämään peilaustuloksesta kopio Sari Jalomäelle Helsinkiin.

Pohjoismainen kaihiyhteistyö

Pohjoismainen kaihityöryhmä perustettiin syksyllä 2013. Työryhmässä on edustus kaikista pohjoismaisista rotuyhdistyksistä. Työryhmän tavoitteena on koordinoida venäjänsinisen kaihitutkimusta yhdessä pohjoismaisten yhteistyöeläinlääkäreiden kanssa. Ryhmään kuuluu oma yhteistyöeläinlääkäri jokaisesta Pohjoismaasta, koordinoivana eläinlääkärinä toimii siis Kristiina Narfström. Narfströmin työryhmän tutkimuksessa on mukana kissoja Suomesta, Ruotsista ja muista Pohjoismaista, tutkimuksen tavoitteena on geenitesti. Tutkimusta tehdään USAssa Kristina Narfströmin koordinoiman tutkimusryhmän toimesta. Tutkimukseen on nyt saatu hyvin kissoja ja myös tutkimuksen rahoitus alkaa olla kunnossa. Tutkijat toivovat pian pääsevänsä ajamaan geenikarttoja ja etsimään sairauden aiheuttavaa/aiheuttavia geenejä!

Sukutauluja tarvitaan.

Kristina Narfström tarvitsee peilattujen kissojen sukutaulut. Sukutaulut lähettää Narftrömille keskitetysti Sari Jalomäki. Jos peilaat kissasi jollain toisella silmätautien erikoiseläinlääkärillä, pyydä peilaavaa eläinlääkäriä ottamaan kopio kissasi sukutaulusta ja lähettämään se Sari Jalomäelle.

Heräsikö kysymyksiä, miten tutkimukseen?

Silmäpeilauksia kissoille tekevät ECVO (European College of Veterinary Ophthalmologists) –pätevyyden suorittaneet silmäsairauksien erikoiseläinlääkärit. Ota yhteyttä oman kissasi kasvattajaan, hän osaa neuvoa missä tutkitaan, mitä silmätutkimuksessa tapahtuu ja minne lähettää tutkimustuloksia. Lisätietoja antavat myös rotuyhdistysten kaihiyhteyshenkilöt, joiden yhteystiedot löytyvät mm rotuyhdistysten kotisivuilta. Venäjänsinisten kaihitilanteesta ja kaihitutkimuksen etenemisestä tiedotetaan tarpeen mukaan jäsenlehdissä, kotisivuilla ja/tai yhdistysten Facebook-seinällä. Jos sinulle tulee mitä tahansa kysyttävää venäjänsinisen kaihiin liittyen tai lukemasi herätti sinussa lisäkysymyksiä, älä epäröi ottaa yhteyttä oman kissasi kasvattajaan tai yhdistyksesi kaihiyhteyshenkilöihin.

Marianna Ripatti, kaihiyhteistyöhenkilö

Venäjänsinisemme ry

Sari Jalomäki on vuorotteluvapaalla 1.9.2015-6.1.2016 (toim.huom)