Tyttö kasvot kameraan päin
Pennut kasvavat hyvin ja painot nousevat kummallakin noin 15 grammaa vuorokaudessa. Illalla punnatessani pieniä huomasin että pojan silmät olivat jo puoliksi auki ja napanuoranpää oli irronnut nyt yön aikana. Tytön silmät ovat vielä kiinni. Otin eilen illalla muutaman kuvan pennuista nostamalla ne sängyn päälle. Toivottavasti saamme joulun pyhiksi kirkkaita päiviä. Joulun iloksi ja kuvienkin ottamisen kannalta.
Poika, silmät jo puoliksi auki
Anna on rauhallinen emo ja viihtyy pentupesässä hyvin. Vielä ainakaan Anna ei ole ollut kiinnostunut siirtämään pentujaan muualle. Pesänä meillä on tukeva pahvilaatikko, joka on vuorattu sanomalehtialusilla ja paksulla fleese-peitteellä. Siellä on pienten ja emon hyvä olla . Hämärässä ja rauhassa. Anna sallii muiden kissojen tulla pentupesälle ja haluaakin seuraa ympärilleen. Pentujen nukkuessa Anna viihtyy pesällä mutta piipahtelee myös muualla asunnossa leikkimässä, vessassa tai syömässä.
Anna viihtyy pentupesässä