”Nina ja Tivoli”
vuosi alkoi iloisten näyttelykuulumisien merkeissä kun Hana-Bi Tivoli valmistui Champion-titteliin Surokin kansainvälisessä kissanäyttelyssä Lahdessa viikko sitten lauantaina. Tivoli on Hana-Bi Ruusun Nimi -pentueesta ja pojan vanhemmat ovat GIP SC Hana-Bi Timur DVM ja SC Wow Hana-Bi Grey Sky. Tivolin omistaa Nina Roikonen.
”Tivoli Suomen Rotukissayhdistyksen järjestämässä näyttelyssä Lahdessa”
Ruusun Nimi – pennut Sävel, Ilo, Sointu. Hansa ja Tivoli kasvoivat Riitan ja Matin luona Askaisissa, ja pentujen syntymästä tulee tiistaina kuluneeksi vuosi. Riitan ja Matin kanssa valvoimme Tessin synnytystä tammikuun viimeisen viikonlopun perjantai-illan ja lauantaipäivän aina varhaiseen sunnuntai-aamuun, jolloin Tess sitten ilmoitti meille, että nyt on aika ja synnytti reilussa kahdessa tunnissa viisi pontevaa pentua.
”Champion Hana-Bi Tivoli”
Ruusujen synttäreitä vietetään tiistaina 31.1. Kuvat Tivolista ja Ninasta on otettu Lahden näyttelyssä sunnuntaina 22. tammikuuta ja ne on ottanut Pauli Araneva. Kiitos Pauli hienoista kuvista.
Onneksi olkoon Champion-tittelistä Nina ja Tivoli !