Kissamaista!
Tessin pennut ovat suloisia, suloisia kuin vain kolmeviikkoiset kissanpennut ovat. Pölypallot. Kolmiviikkoiset ovat kuin miniatyyrikissoja. Vielä vähän kömpelöitä liikkeissään, vielä ”peppupainoisia”. Pyllähtävät pepuillensa. Kolmiviikkoiset tapailevat leikkiä sisaruksen kanssa ja istuvat pesän perällä katselemassa minua, joka istun pesän edessä lattialla. Elämänmeno Askaisissa on kissamaista.
”Vesku”, Hana-Bi Metsän tummuus
”Jussi”, Hana-Bi Varjot veen
”Siiri”, Hana-Bi Vanamo
”Hilma”, Hana-Bi Virvatuli
”Eino”, Hana-Bi Puunto pilven
Kuvat kolmiviikkoisista Tessin ja Cocoan pennuista ovat viime sunnuntailta. Toinen tytöistä on vielä vapaana. Pojat on alustavasti varattu ja toinen tytöistä jää kasvatukseeni.
Pennut saivat sunnuntaina ensimmäisen matokuurin. Samoin kuin antibioottien kanssa eläinlääkärit eivät suosittele myöskään matolääkkeiden ylenpalttista antamista kissalle. Pennut tulee kuitenkin madottaa hyvin ennen rokotuksia. Tessin pennut saavat loishäädön eläinlääkärini ohjeen mukaisesti 3-, 5- ja 8-viikkoisina. Emo madotetaan samalla. Matolääkkeksi riittää suppeakirjoinen lääke, meillä annetaan Mirrixiä. Riitta annosteli tahnan sormenpäähäni ja minä sujautin sen pennun suuhun. Pölypallo kerrallaan. Pennut ottivat lääkkeen hyvin, Veskulla tosin oli terävät hampaat. Lopuksi Tess pyyhki kielellänsä pentujensa suut.
Elämänmeno Askaisissa on kissamaista, mutta onhan siellä myös Ilona. Ilona on Riitan koiran Jutan tyttöpentu, kaksi päivää vanhempi kuin Pölypallot. Pysy siis kuulolla. Kunhan Pölikset hieman vielä kasvavat saavat he Ilonasta yhden leikkikaverin lisää. Ja päinvastoin.
Swaldiphary Polina, kuva on otettu 15.7.2017
Kävimme Jukan kanssa viikonloppuna hoitamassa Polinaa. Suloinen, ihana Polina! Polina on aina hyvällä tuulella, on sosiaalinen ja leikkisä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jäin sunnuntai-iltana Askaisten reissun jälkeen nukkumaan Riitan ja Pasin sohvalle. Polinan kanssa.
Lapsena ollessani Turun mummolan salin senkin päällä oli pieniä posliinikissoja. Muistan erityisesti yhden kissahahmon, jolla oli kaksi poikasta. Kissanpojat olivat kultaisella ketjulla kiinni emon kaulassa olevaan pantaan. Mummoni luvalla sain aina välillä leikkiä näillä pikkukissoilla. Posliinikissat oli tuotu mukana kotoa Karjalasta. Ihailin mummolan pikkukissoja, miten taitavasti ne olikaan maalattu ja lasitettu. Kuvan kissaperhe on kuin meillä mummolassa, mutta tämä kissaperhe asuu Polinan kotona. Yksi kissanpojista on kaatanut maitotonkan.