Hana-Bi Anna odottaa pentuja
Hana-Bi-kissalaan odotetaan pentuja, Annan laskettu aika on joulukuussa Pentujen isä on nuori kollipoika Flocon de Neige ”Nikita” Jaana Mäenpään Janatuisen-kissalasta. Anna ja Nikita tapasivat lokakuun alussa. Kissat ystävystyivät ja odotuksemme olivat korkealla. Yhtään astumista ei kuitenkaan nähty, ja Annan juoksu hiipui muutaman päivän kuluttua. Päätimme kuitenkin kasvattajan ja Nikitan kodin Ninan ja Pasin kanssa, että Anna jää Poriin ja odottelemme mitä tapahtuu. Tuleeko uusi juoksu, vai? Uutta juoksua ei tullut ja hain Annan viime viikolla kotiin. Kurkkaus massun alle vahvisti Ninan epäilyt, punertuneet nisät kertoivat onnistuneesta astumisesta ja alkaneesta tiineydestä! Katseilta piilossa. Annan laskettu aika ajoittuu 10. joulukuuta tienoille. Anna voi hyvin. Mikä sen hauskempaa kuin saada kotiin ja kissalaan kissanpentuja jouluksi! Siitä kun meillä on viimeksi ollut kissanpentuja ns. oman katon alla on myös jo kulunut muutama vuosi.
Anna, yksi talven emokissoista. Takana Lisa, Sini-Hilkan SuhoiSu’s.
Annan pentujen isä, ihana Nikita. Omistaja: Jaana Mäenpää. Kuva: Terhi Nieminen
Venäjänsinisessä rodussa on menossa loppuvuoden ”beibiboomi”, monelle kasvattajalle on syntymässä pennut vielä tämän vuoden puolella tai vuodenvaihteen jälkeen. Pentuja on siis hyvin saatavissa. Ajantasalla olevat pentulistat löytyvät rotuyhdistysten kotisivuilta. Pentuja kannattaa tiedustella kasvattajilta suoraan tai rotuyhdisten pentuneuvonnan kautta. Jos harkitset venäjänsinisen kissan ottamista ja kiinnostuit Annan ja Nikitan pennuista ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää. Yhteystietoni löytyvät Yhteystiedot-sivulta. Lisätietoja pennuista löytyy Pennut ja pentueet -sivulta.